Nordcenterin palvelut kenttien ollessa vielä auki

Lämmin syyssää mahdollistaa kenttien auki pitämisen ja säätiedotusten mukaan kylmääkin odotellaan vielä tovi. Kävijämäärien ollessa kuitenkin maltillisia on Nordcenterin palveluja jonkin verran rajoitettu. Ravintola on sulkenut ovensa jo vähän aikaa sitten ja toimisto on supistanut aukioloaikoja. Palvelemme osakkaita kuitenkin mielellämme toimistoaikoina koko talven ajan, lukuun ottamatta muutamia päälomakausia kuten joulun ja vuodenvaihteen välisinä aikoina.

 Fream suljettiin 11.11.2013

Pelaamisen ohjeistus toimiston ollessa suljettuna

Viikonloppuisin toimisto on suljettu ja kentille pääsy toimii palloränniperiaatteella. Jos aamulla on pakkasta tai kuuraa, ovat kentät suljettu. Tiedotusta tähän asiaan liittyen ylläpidetään kentänhoidon toimesta aloituspaikoilla.

Pelilippujen sekä maksujen suoritus tapahtuu caddiemasterin toimiston ovessa olevaan postilaatikkoon ja pelikierroksen rekisteröinti vihkoon joka löytyy samaisesta paikasta. Täältä löydätte myös tuloskortit ja kynät.

Saunarakennuksesta voi hakea juomavettä sekä käyttää wc-tiloja. Kentillä olevat wc:t ovat suljettu. Saunarakennuksen ovi on avoinna 8-16. Muina aikoina rakennukseen pääsee ovikoodilla joka on lähetetty golfbox-viestinä jokaiselle Nordcenterin golfbox-tunnuksen omaavalle jäsenelle ja osakkaalle.

Toimiston aukioloajat:

Ma- Pe 9-15

 

Mukavia loppusyksyn/alkutalven pelikelejä!

Terveisin, Nordcenter